Vuoksenrannan apteekki

Lyyli Sarjanto

Jukaistu lähteessä Luovutettu Karjala, pitäjäliitteet ”KARJALAN N:o 9 – 1970 LIITE (4)” sivulla 5 /1/

Vuoksenrannan kunta oli useiden anomusten jälkeen saanut valtioneuvostolta oikeuden perustaa pitäjään apteekin. V. 1937 jouluk. 2 pnä sai apteekkihaltijakirjan proviisori Kaarlo Sarjanto, velvoituksella avata apteekki vuoden kuluessa Vuoksenrannan kirkonkylään.

Kun ei ollut sopivaa huoneistoa, avattiin apteekki väliaikaisesti Hugo Kiurun talossa, lähellä pappilaa. Hoito oli aika vaikeaa puutteellisissa tiloissa, tavaraa oli tilattava usein ja pieniä määriä, kellaritilaa vähän, säilytys vaikeaa. Kalusto oli teetetty silmälläpitäen vakinaista sijoitusta, joten sisääntullessa näytti apteekki pullorivistöineen jopa upealta.

Liike oli alussa hiljaisempaa. Kun uudella kunnanlääkärillä alkoi käydä paljon potilaita, jopa muualtakin, reseptimäärä nousi ja käsikauppa lisääntyi. Apteekkari hoiti apteekkia yksin, vain allekirjoittanut teknillisenä apunaan. Usein hän joutui yölläkin valmistamaan varsinkin eläinlääkkeitä. Oli siinä päivällä pituutta. Asuimme pappilan yläkerrassa huoneen ja keittiön asunnossa, jonka kirkkoherra Arvi Pulli ystävällisesti luovutti käyttöömme. Perhettä oli lisäksemme 2 lasta ja kotiapulainen.

Anoessaan kuntaan apteekkia oli valtuusto sitoutunut rakentamaan talon sitä varten. Monien neuvottelujen jälkeen saatiin sopivat piirustukset ja kustannusarviot hyväksytyiksi. Syksyllä 1939 talo valmistui kirkonkylään sisältäen apteekkihuoneiston, yksityisasunnon ja huoneen myös farmaseutille.

Vuoksenrannan ensimmäiseen apteekkitaloon päästiin muuttamaan syksyllä 1939, kolme kuukautta myöhemmin alkoi talvisota.

Apteekki oli oikein edustava uusine loimukoivukalustoineen, kaikki välineet parhaat mahdolliset, joten työsarka näytti lupaavalta. Asiakkaat olivat hyvin tyytyväisiä, saivathan he nyt ostaa lääkkeensä omasta pitäjästä. Siinä tulivat autettua sekä ihmiset että eläimet, varsinkin ne komeat juoksijahevoset, joista pitäjä oli kuuluisa.

Eläinlääkäreitä oli naapuripitäjissä. Määräykset annettiin kiireellisissä tapauksissa puhelimessa.

Näin meni 3 kuukautta, kun syttyi talvisota 1939. Apteekkari, samoin lääkäri, saivat määräyksen vuorokauden sisällä lähteä sijoituspaikkoihinsa sinne jonnekin. Lääkintöhallitus lähetti farmaseutti Anni Isolan hoitamaan toistaiseksi apteekkia. Kaksi kuukautta kului, rintama alkoi lähestyä, tuli määräys asukkaiden ja myös apteekin evakuoinnista. Lääkkeet siirrettiin varikkoon, kalusto jäi paikoilleen, samoin kotimme. Paikkakunnalle jäivät vain sotilasviranomaiset, apteekkitalo ja kotimme jäi lähdettyämme upseeriesikunnan ja lottien käyttöön.

Tuli rauha, 12. pnä maaliskuuta 1940, saatiin järkyttävä tieto, Vuoksenranta jäi luovutetulle alueelle, sinne myös kaunis apteekkimme ja kotimme. Sotilaat yrittivät pelastaa asunnostamme kaiken irtaimen, mutta apteekkikalustot jäivät sinne. Uudelleenluovutusvaiheessa saatiin kalusto siirrettyä varastoon Humppilaan, jonne apteekkari Sarjanto oli saanut apteekkioikeuden 1940 korvaukseksi menetetystä apteekistaan. V. 1948 siirryttyään Hauholle asensi hän tämän entisen Vuoksenrannan kaluston apteekkiinsa. Vuoksenrannan apteekkitalo pysyi verraten siistinä venäläisten hallussa, jostatakin syystä eivät voineet keskuslämmitystä käyttää. Apteekkikalustosta oli kyllä irroitettu kaikki metalliosat ja pikkulaatikoita löytyi pitkin pitäjää. Näin oli lyhyt Vuoksenrannan apteekin historia.

Muistelimme mieheni kanssa usein sitä lyhyttä aikaa, jonka olimme siellä ja rakensimme innostuneina pienen Karjalan pitäjän ensimmäistä apteekkia. Hyvä siellä olisi ollut olla, ihmiset ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Mieheni Kaarlo Sarjanto kuoli Hauholla 1962.

Kuva 1: Vuoksenrannan ensimmäinen ja viimeinen apteekkari Kaarlo Sarjanto /1/.

Tietoikkuna

Apteekki kartalla

Kuva 2: Vuoksenrannan apteekki sijaitsi pappilan vieressä Härkkorpeen menevän tien varrella noin 800 m kirkosta itään. Kartassa näkyy lännessä Antreasta tuleva tie, joka jatkuu Taljalaan ja Kaskiselkään. Härkkorven tien erkanee Antreasta tulevasta tiestä kirkon pohjoispuolella. /7/

Nykyisin apteekin ja pappilan tontit jäävät kirkon taakaa kulkevan rautatien toiselle puolelle. Nykytilanne ilmenee uuteen välilehteen avautuvasta kartasta /8/.

Apteekkari

Apteekkari Kaarlo Sarjanto oli Vuoksenrannan apteekin apteekkihaltijakirjan saadessaan 35 vuotias. Hän oli syntynyt Viipurissa 3 – 5.10.1902. Hänen vanhempansa olivat Karl Sederholm and Liisi Sederholm. Hän oli naimisissa Kurkijoelta syntyisin olevan Lyyli Sarjannon (1900 – 1987) kanssa. Heillä oli 3 lasta. Kaarlo Sarjanko kuoli 3.12.1962 Hauholla. /5/

Kalusto ja sen valmistaja

Apteekin loimukoivukalusto, johon kuuluu muun muassa käärmekuvioitu tiski, on valmistettu aikoinaan Kuopiossa Lihtamon puusepäntehtaassa. Kalusto on käytössä edelleen (2020) Hauhon apteekissa. Kalustosta on nähtävissä pieni kulma viitteessä /2/ sekä lisää viitteissä /3/ ja /4/.

Lihtamon Puuseppätehdas /6/:

  • Perustettu 1945
  • Lakkautettu 1952
  • Tiedot
    • Luokitus: 71.842. Huonekalujen ja sisustuspuusepäntuotteiden valmistus
    • Osoite: Vuorikatu 40 Kuopio.
    • Osakkeet: 48 osaketta à 25.000 mk. Kalle Oskar Lihtamo (v:een 1935 Lindh, 1891–1964, ) 44 (myöh. 75) %, Arvo Juslin 31 %.
    • Lakkautus: Oy:n toiminta lopetettiin 30.6.1951, vuosihaaste yhtiön purkamista varten 30.7.1951.
  • Edeltäjä: 1932 pererustettu t:mi Osk. Lindh’in Puuseppäliike.
  • Seuraaja: 1951 perustettu t:mi Puusepänliike Osk. Lihtamo, lakkautettu.

Edellä olevan perusteella kaluston olisi toimittanut Lihtamon Puuseppätehtaan edeltäjä t:mi Osk. Lindh’in Puuseppäliike.

Lähteet:

  1. https://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/pitajaliitteet/antrea_vuoksenr.pdf, viitattu 20.6.2020
  2. https://keski-hame.fi/pitajat/hauhon-itsenainen-apteekki-taytti-100-vuotta-20395, viitattu 30.8.2020
  3. https://www.hauhonapteekki.fi/apteekkipalvelut, viitattu 30.8.2020
  4. https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/hauholaiset-jarkyttyivat-lakkautussuunnitelmasta-140407/, viitattu 30.8.2020
  5. https://www.geni.com/people/Kaarlo-Bertil-Sarjanto/6000000088259061912, viitattu 30.8.2020
  6. https://www.porssitieto.fi/osake/lisaaln.html, viitattu 2.9.2020
  7. https://www.karjalankartat.fi, viitattu 4.9.2020
  8. https://www.google.fi/maps, viitattu 4.9.2020

Theme: Overlay by Kaira