Pauli Talvio
Teksti on osa laajemmasta jutusta ”Vuoksenrannasta ja Hannilastakin” vuodelta 1970 /1/
Olen joskus aikaisemmissa muisteloissani kertonut Vuoksenrannan Taljalaan siirtymistäni, mikä tapahtui v. 1934 ja todennut, kuinka mielestäni tulin aivankuin ”toiseen maailmaan”. Olihan siellä vallinneet olosuhteet aivan toista, mihin kaupunkilaisnuori oli siihen asti tottunut.
Taljalassa vietettiin todellakin vanhanaikaista, niin monessa suhteessa sanoisinko patriarkkaalista elämää. Vanhan isännän ja emännän sana oli laki ja koko talonväki myös sitä kunnioitti. Monasti perhe oli melkoinen, sillä olihan talossa vävyjä ja miniöitä sekä heidän lapsiaan.
Taljalassa myös kunnioitettiin ja vaalittiin vanhoja perinteellisiä tapoja. Niinpä pidot olivat monipäiväisiä ja niissäkin noudatettlin tottumuksia, jotka lienevät olleet peräisin vuosisatojen takaa.
Talot olivat vankkoja, omillaan toimeentulevia. Metsät vankkaa puuta täynnä, joita myytiin harkiten. Kun maanviljelystuotteita ei juuri markkinoitu, pääasiallisin käyttöraha saatiin karjan avulla, oli metsä se ”pankki”, mistä rahaa otettiin, kun tuli kyse suurimmista hankinnoista.
Taljalassa vietettiin todellakin vanhanaikaista ja patriarkkaalista elämää sekä kunnioitettiin ja vaalittiin vanhoja perinteellisiä tapoja.
Koko kylässä oli ilmapiiri rehti ja avoin. Vertaisin sitä mielelläni ”Anun ja Mikon” kotikylän Noskuan henkeen. Näin jälkeenpäin on tullut useasti mieleen, kuinka erinomaisia aiheita jollekin ”Anun ja Mikon” tekijän tapaiselle kirjailijalle olisikaan ollut Taljalassa.
Siellä oli elämä mielestäni vielä aidompaa ja ”puhtaaksi viljellympää” karjalaista maalaiselämää kuin esim. Noskuassa, jossa Viipurin suurempi läheisyys loi jollakin lailla oman leimansa seudun ylle.
Muistuvat mieleen sellaiset tosimukavat hahmot kuin Leiposiin Heikki, Jantsen Simo, Kaimäen Juhani, Pientalon silloiset nuoret emännät, opettaja Sallatunturi, Korvenniskan Mari, Nikin Antti, Otsinan Risto, Elina, Hulda-mummo Ja monet muut.
Ai-jai kuinka heistä olisi saanut kokoon tosihauskan, huumorinkyllälsen ”kavalkadin”.
Mitä Taljalassa suuresti ihailin, oli naisten käsityötaito. Tuskinpa koko kylässä oli ainuttakaan taloa, missä ei pirta olisi paukkunut. Pellavaa kasvatettiin aivan yleisesti ja niinpä kylän morsiamet veivät uusiin koteihinsa kapioina pellavaiset vuodevaatteet ja mitä kauneimmat muut kudontatyöt, matot jne.
Miesväki taas puhui aina vaan hevosista. Haastettinpa mistä asiasta tahansa, niin aina se kuitenkin meni hevosjutuiksi. Eipä Ihme, sillä seutuhan oli tunnettu hyvistä kantakirjahevosistaan. Etenkin hyvät naapurit Sokat olivat tunnettuja kautta maan hevosistaan.
Tässä yhteydessä muistuu mieleeni, kun olin saunassa yhdessä Sokan mummon kanssa. Menimme kylpemään Toivon kanssa ja kun kömmimme lauteille, oli siellä mummokin. Tämä herttainen vanhus oli aivan verraton tarinoitsija.
Mainitsin edellä opettaja Sallatunturin. En malta olla kertomatta erästä hauskaa tapausta. Hänhän oli omalaatuinen persoonallisuus, joka massiivisella olemuksellaan herätti omalaatuista kunnioitusta. Hän oli myös tavattoman seurankipeä, joka mielellään kävi naapureissa tarinoimassa.
Oli tunnettu tosiasia se, että monasti hyvän opettajamme tarinatuokiot pyrkivät venymään liian pitkiksi. Kun talon väki olisi iltaisinkin jo halunnut mennä yöpuulle, opettaja vain istui. Sattui kerran niin, että hän tuli luokseni iltaa istumaan. Oli jo myöhäinen, kun hän saapui ja oletin hänen kohta lähtevän kotiinsa. Mutta eihän se niin vain käynytkään. Opettaja istui ja istui. Koettelin hienovaraisesti huomautella ajan myöhäisyydestä ja huomisesta työpäivästä, mutta mikään ei auttanut. Siksipä vihdoin nousin ja sanoin: Kuulkaahan opettaja, minä menen nukkumaan. Kun lähdette pois, niin sammuttakaapa lamppu (Taljalassahan ei siihen aikaan ollut sähkövaloja) ja painakaa lähtiessänne ovi lukkoon. En tiedä mihin aikaan lie opettaja lähtenyt, mutta aamulla herättyäni totesin öljylampun olleen asianmukaisesti sammutetun ja oven tulleen lukituksl.
Sellaista se oli Taljalassa. Rauhallista kiireetöntä oloa. Ihmiset aitoja sydämellisiä hahmoja, joita muistellessa tulee oikein mieli halkeaksi.
Kuva 1: Taljalan yksi tunnetuimmista perheistä, herastuomari Antti Jantusen (Pientalon) väkeä. Kuva on otettu joskus v. 1935.
Tietoikkuna
Pauli Talvio
Tekstin kirjoittaja on karjalainen kauppa-, teollisuus-, järjestö-, urheilumies ja heimoaatteen harrastaja, talousneuvos Pauli Talvio. Taljalassa hän toimi Räisälän osuuskaupan sivupisteen hoitajana. Tullessaan Taljalaan hän oli 24 vuotias.
Hän on syntynyt 7.8.1910 Viipurissa, jossa hän aloitti uransa asiapoikana M. Kaurasen tukkuliikkeessä. Täältä hän siirtyi osuuskauppa-alalle. Talvisodan jälkeen hän oli puolustusministeriön piirissä toimien varastopäällikkönä. V. 1944 hän siirtyi tie- ja vesirakennushallituksen palvelukseen. Oman yrityksen — Kisapuku Oy:n — perustaminen jäi vuodelle 1956.
Urheilu ja urheiluseuratyö on ollut Pauli Talvion sydäntä lähellä jo Karjalassa. Hänen harrastuspiiriinsä ovat kuuluneet pesäpalloilu, jääkiekkoilu ja uinti.
Hän on kuulunut muun ohella Rauman Lukon jääkiekkoilun johtoon ja toiminut SVUL:n Satakunnan piirin jääkiekkojaoston puheenjohtajana. Ansiomerkkejä hän on saanut Suomen Jääkiekkoliitolta ja Suomen Uimaliitolta. Pauli Talvio on myos oivaltanut kyykkäpelin merkityksen.
Laulun ystävänä hän on itse osallistunut monien kuorojen toimintaan ja laulanut mm. Rauman Mieslaulajissa.
Pauli Talvion taloudellista tukea ovat saaneet monet kulttuuri-, urheilu- ja karjalaisjärjestöt. Näiden joukosta mainitsemme vain viipurilaisjärjestöt, Rauman poikasoittokunnan ja Rauman Poikakuoron.
Pauli Talvio ei ole ahdas nurkkapatriootti vaan tajuaa koko karjalaisuuden syvyyden ja laajuuden. Tästä on osoituksena hänen mielenkiintonsa kalevalaista ja itäkarjalaista kulttuuria ja perinteita kohtaan.
Taljalan kylällä toimineen Pauli Talvion esittely perustuu Karjalan sivistysseuran artikkeliin /2/.
Näytelmä Anu ja Mikko
Talvion tekstissä mainittu Kersti Bergroth:n kokoillan näytelmä Anu ja Mikko: Karjalainen idylli, eli rakkaustarina suomalaisittain. ”Ku siul on nii lauhkiamuotone olento, ni mie ajatteli ett totta siull o rakas luotokii.” Nuori ja nätti Anu-neito jää orvoksi ja muuttaa tätinsä luokse. Siellä hän kohtaa Mikon, köyhän ja sulavakielisen kirvesmiehen ja ihastuu. Ongelmana on vain se, että Anu on jo kihloissa Junun kanssa, jolle Anun äiti ehti tyttärensä luvata ennen kuolemaansa. Junu on vakavaraisen talollisen poika, joten Anun äiti näki hänessä oivan keinon turvata tyttärensä tulevaisuuden. Anu ei ole kovin innoissaan tulevasta liitosta, mutta eipä hänellä juuri vaihtoehtojakaan ole, kun on kerran äitinsä kuolinvuoteella luvannut ottaa Junun miehekseen. Samaan aikaan kylään saapuu Amerikan Mari, suutarin tytär, joka palaa kotikylään viidentoista Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen. Muut kyläläiset ovat hädin tuskin poistuneet tutusta pihapiiristään, joten Amerikan Marin jutut saavat kyläläiset aivan pyörälle päästään. Amerikan Marilta Mikkokin saa oivia ideoita. Ehkä niiden avulla hänestäkin tulee vakavasti otettava sulhasehdokas? /3/
”Anu ja Mikko” on nähtävissä Yle Areenassa osoitteessa https://areena.yle.fi/1-826096, kesto 1h 29 min.
Noskuan kylä oli Antrean pitäjän suurin maalaiskylä. Vuonna 1939 kylässä oli 111 taloa /4/.
Kirjailija Kersti Bergroth /5/ kuului kirjailijanuransa alkuaikoina 1900-luvun alun melskeissä vaikuttaneeseen dagdrivare-kirjailijaryhmään, joka vietti aikaansa kaupungilla flaneeraten (eli joutilaasti ja tyylikkäästi käyskennellen), palvoi kauneutta ja piti ihanteenaan muun muassa Oscar Wildeä. ”Olimme kyynillisiä ja ironisia, ja ihanteemme oli olla vailla ihanteita”, Bergroth kirjoittaa. /6/
Vähitellen Bergroth alkoi irrota dagdrivare-yhteisöstä ja pientä taiteilijapiiriä ympäröivä todellisuus sekä kansankuvaus alkoivat kiinnostaa häntä yhä enemmän. Näytelmässään Anu ja Mikko (1932) Bergroth siirtyy karjalaiseen maalaismaisemaan, jonka asukkaat puhuvat rikasta karjalaismurretta. ”Käsitykseni on, että kansankieli on tärkeä esikuvana ja ihanteena. Modernilla kielellä on omat edellytyksensä ja vaatimuksensa, mutta se voi oppia kansankieleltä runollista asiallisuutta.” /6/
Lähteet:
1. https://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/pitajaliitteet/antrea_vuoksenr.pdf, viitattu 1.8.2020
2. http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-artikkelit/KH1980_09-10_383.pdf, viitattu 1.8.2020
3. https://naytelmat.fi/p/anu-ja-mikko, viitattu 29.8.2020
4. http://www.sepporapo.fi/media/20091126_kl.pdf, viitattu 29.8.2020
5. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kersti_Bergroth, viitattu 29.8.2020
6. https://naytelmat.fi/a/kersti-bergroth, viitattu 29.8.2020