Kannaksella 2018

Risto Talja 10.10.2018

Seison Alatalon pihalla Vuoksenrannan Taljalassa ja kuvittelen, millaista elämä oli 80 – 90 vuotta sitten isäni poikavuosina. Lapsuudessani ja nuoruudessani kuulemiani tarinoita palaa mieleeni ja yritän sijoitella niitä ympäristöön. Pihapiirissä vastapäätä taloa on navetta, josta on jäljellä kivestä tehty alakerta. Talosta muistuttaa kivijalka ja valettu, sammalen peittämä laatta. Pihan reunustoilla olleista aitoista ei ole enää mitään jäljellä. Ruusupensaat ovat vallanneet hyvän osan pihaa ja muutenkin kasvusto on rehevää. Kesäkuun alkuun nähden viinimarjan raakileet ovat suuria. Kaikkialla näkee, että Kannaksella maaperä on viljavaa ja säät suotuisat kasvulle.

Meitä Taljan sukuseuran matkalaisia oli 24 henkilöä eri puolelta Suomea. Lähdimme Lahdesta aikaisin lauantaina 9.6.2018. Suuntasimme Imatralle ja rajan yli Ensoon. Rahanvaihtopysähdyksen jälkeen matka jatkui Vuoksenrannan kirkolle. Siellä meitä odotti paikallinen bussi, jolla jatkoimme Kaskiselän suuntaan Taljalan kylään. Paikallinen kyyti on välttämätön, koska Vuoksenrannan kirkon jälkeen tie muuttuu suomalaisille busseille kulkukelvottomaksi.

Vaikka etukäteen opiskelinkin reitin huolella, tunsin kohtuullista jännitytystä, kun Tarvo Taljan kanssa pysäytimme bussin keskelle metsää, viittoilimme kohti sankkaa risukkoa ja kerroimme polun alkavan tästä. En ehtinyt tien penkkaa kauemmaksi, kun ensimmäiset jo ilmoittivat polun löytyneen! Edellisestä käynnistäni oli kulunut 28 vuotta ja ryhmän jäsenten viimeisimmätkin käynnit olivat tapahtuneet 90-luvun puolivälissä. Noista päivistä maisemat ovat muuttuneet. Toisaalta nykyinen tietotekniikka tarjoaa työkaluja maaston tutkimiseen etukäteen. Muutamalla klikkauksella saa eteensä alueen karttoja ja valokuvia. Satellittikuvia aikani katseltuani, löysin niistä mm. isäni kotitalon kivijalan. Liikuin alueella kuin olisin ollut siellä useamminkin.

Jatkoimme matkaa Alatalosta Rajamäkeen. Sieltä meitä lähti pienempi ryhmä kiertämään Taljalan kylän peltoaukean, osa palasi bussille. Rajamäestä kävelimme kylätien pohjaa pitkin Yllölään ja edelleen hevosistaan kuulun Sokan talon pihapiiriin. Sen navettarakennuksen ikkunasta löytyi vielä vanha puukehikko. Setä-Mattilan kivikellari oli paikoillaan, sen sijaan heidän jykevän kivinavetan kivet oli siirretty muualle. Edellisellä käynnilläni se seisoi maamerkkinä. Varvan pihalla myllyn kivi oli paikoillaan ja kaivo lähes käyttökuntoinen.  Jatkoimme matkaa Oravakydön tienhaaraan, johon muut matkalaiset olivat jo tulleet bussilla. Pikainen käynti Leiposiinmäen hautausmaalla ja oli aika lähteä takaisin.

Kaikkia haluamiani kohteita emme ehtineet käydä katsomassa. Myöskään kaikkia pihapiirejä emme etsimisestä huolimatta löytäneet. Taljalan kylän alueita käytetään nykyään metsästykseen. Tien varrella tästä merkkinä on metsästyslavoja. Riistakannasta matkalla näimme villisikapoikueen ja perillä hirviä. Paluumatkalla Antreassa yritimme käydä Iivolassa, mutta isolla bussilla sinne ei päästy. Matka jatkui Viipuriin, jossa yövyimme ja seuraavan aamupäivän katselimme kaupunkia.

Suuret kiitokset sukuseuran matkavastaavalle Heli Talja-Salolle järjestelyistä. Kiitokset myös kuljettajallemme Sergeille, joka venäjän kielen taitoisena sujuvoitti asiointiamme huomattavasti. Kiitos kaikille mukana olleille erinomaisesti onnistuneesta matkasta! Harvemmin tulee ajateltua, että mahdollisuudet vierailla suvun kotipaikoilla ovat pitkäjänteisen ja määrätietoisen työn tulosta. Ilman toimivia suhteita venäläisiin viranomaisiin, matkat ja mm. hautausmaiden kunnostus ei nykymuodossaan välttämättä olisi mahdollista. Tästä saamme kiittää osaltaan Karjalan liittoa ja sen piirissä työskenteleviä henkilöitä.

Artikkeli on julkaistu pienin muutoksin Karjalan Liiton lehdessä Joulukannel 2018 (Karjalan Kunnaat), sivut 18 – 19.

Theme: Overlay by Kaira